On perjantai ilta syksyllä 2008. Olemme ystävieni kanssa lähteneet juhlimaan viimeistä vapaa viikkonloppua ennen opintojen alkamista. Saavumme keskustaan suosittuun yökerhoon jossa juhlimme. Seuraamme liittyy myös mies ryhmä. Emme tunteneet heitä aiemmin, mutta illan aikana vietämme heidän kanssa aikaa.
Kello tulee 4 aamulla, ja yökerho tyhjennetään. Olen hyvin humalassa ja mies ryhmän yksi miehistä auttaa minua saamaan takkiani ja tavaroitani kokoon jotta voisin poistua. Kun pääsemme ulos, ei ystäviäni näy enään missään. Jään miehen kanssa taksijonoon. Tässä vaiheessa en tiedä miksi, mutta menemme samaan taksiin, siitä mihin taksi menee, ei minulla ole tietoa.
Havahdun kun auto pysähtyy. Mies ilmoittaa meidän jäävän tähän, molempien. Pääsen taksista ulos ja muistan kysyneeni missä olemme. En saa vastausta. Mies kertoo auttavansa minut nukkumaan. Kävelemme piene matkaa, on pimeää. Mies kaataa minut märkään maahan, lyö ja alkaa repiä hiuksistani. Menen paniikkiin. Pääni ei kuule kuin huutoa ''Helvetin huora''. Mies pistää kätensä suuni eteen, tukahduttaakseni ääneni. Lyö ja repii vaatteitani. Yritän päästä irti, en silti pääse liikkumaan. Mies saa haluamansa, nousee, sylkee päälleni ja lähtee pois.
Makaan paikallani, huudan ja itken. Nousen ylös, tuntuu kuin en olisi enään olemassa. Etsin puhelimeni ja soitan apua. Tunnistan seutua ja kävelen täristen pienen matkaa kirjaston pihalle, josta minut haetaan. Autoon päästessäni emme liiku alkuun mihinkään, minä itken, ystäväni kuuntelee.
Menemme sairaalaan josta minut otetaan vastaan. Olen hysteerinen ja peloissani, saan rauhoittavaa ja joudun kertaamaan tapahtunutta. Tarvittavat tutkimukset tuntuvat lähes yhtäpahalta kuin teko.
Matka oli pitkä, poliisi kuulustelut, ystäväni olivat kuulusteluissa, sekä vastapuolen haastaminen ja oikeudessa hänen kohtaamisensa.
Mieleni oli hajalla, vaikka mies kärsi seuraukset teostaan ei se tehnyt minua koskaan enään ehjäksi. Meni kauan ennen kun uskalsin kulkea missään yksin, edes päivällä. En käynyt yökerhoissa, en pukenut hametta. Sain tukea eri tahoilta henkisten traumojen korjaamiseen.
Nyt kun aikaa on mennyt, olen parisuhteessa ja elän viimein normaalia elämää. Tuon miehen tahtomat minuutit veivät minun normaalista elämästäni vuosia. Myös puolisoni on suhteen alussa joutunut kärsimään tapahtuman seurauksista, sillä luottamukseni löytäminen vei aikaa todella pitkään enkä meinannut saada peloista otetta.
Luulin tekijän ymmärtäneen mitä aiheutti, luulin hänen katuvan ja olevan pahoillaan ja ymmärtäneen tekemänsä vääryyden. Kunnes kesällä 2012 kuulen hänen tehneen sen uudelleen. Toivon että hän ei tule saamaan sielulleen rauhaa, hän ei ole ihminen.
Tässä minä olen RAISKAUKSEN UHRI
''Pitäisihän meidän se tietää,
Menneisyytemme pohja on
huonoin rakenne tulevaisuuden kivijalaksi''
JB
